Mikä on puuikkuna?
Puuikkuna on ikkuna, jonka rakenne on valmistettu kokonaan puusta. Nykyisin yleisin ikkuna Suomessa on säänkestoltaan erinomainen puu-alumiini-ikkuna.
Puu on joka tapauksessa suosittu ja ekologinen perinteinen ikkunamateriaali. Puuikkuna on suosittu valinta esimerkiksi kesämökeille ja vanhoihin rakennuksiin, joihin ei haluta nykyaikaista puu-alumiini-ikkunaa.
Puuikkuna vaatii säännöllistä huoltomaalausta
Puuikkunat kestää säännöllisesti huollettuna vuosikymmeniä. Etenkin kitillä lasitetussa puuikkunassa on alareunan kittauksen kuntoa tarkkailtava säännöllisesti. Jos kittauksessa on puutteita, voi puuikkuna lahota, kun sadevesi pääsee käsiksi puitteen sisuksiin. Lasituslistoilla ilman kittiä kiinnitetyissä puuikkunoissa on kiinnitettävä erityistä huomiota alapuitteen kuntoon, sillä puulistan ja lasin väli ei ole vesitiivis.
Myös puuikkunoiden ruutujen alareunan lasituslista rapistuu helposti. Tämän vuoksi muilta sivuilta listalla kiinnitetyissä puuikkunoissa voidaan käyttää alareunassa myös kittausta.
1990-luvulla Suomessa valmistettiin myös kokonaan puurakenteisia ikkunoita, joiden rakenne suojattiin ulkopuolelta ohuella alumiinipellillä. Tällaisissa rakenteissa on varmistettava suojauksen tiiviys ja puurakenteen riittävä tuulettuminen mahdollisten kosteusvaurioiden ehkäisemiseksi.
Kaipaatko apua ikkunan valintaan?Hyödynnä maksuton Suunnitteluapu!
Tiivi Suunnitteluapu on maksuton palvelu, joka auttaa rakentajia ja remontoijia kaikissa ikkunoita ja ovia koskevissa kysymyksissä.
Hyödynnä siis Tiivi-asiantuntijan ammattitaitoa ennen kuin teet valintoja, jotka vaikuttavat kotiisi ja elämääsi vuosikymmenten ajan!