5 syytä miksi ikkunaremontti on yksi kodin tärkeimmistä remonteista

Ikkunat vaikuttavat kotiin vuosikymmeniä, mutta jossain vaiheessa ikkunaremontti on väistämättä edessä. Lue alta 5 syytä miksi ikkunaremontti on yksi kodin tärkeimmistä remonteista.

Jokaisesta talosta löytyy jatkuvasti enemmän tai vähemmän kunnostettavaa. Mitä iäkkäämmästä talosta on kyse, sitä varmemmin jotkin osa-alueet kaipaavat remontointia. Remonttien järjestystä pohtiessa voi auttaa, kun miettii mitkä remontit ovat sellaisia, jotka tuovat muitakin hyötyjä oman viihtyvyyden lisäksi? Remontit, joilla saavutetaan merkittävä hyöty esimerkiksi rakennuksen energiatehokkuuden parantamisessa, tuovat suoraan näkyviä säästöjä myös energialaskuun ja maksavat näin ollen itseään takaisin pitkällä aikavälillä.

1. Lämmitysenergian kulutus laskee merkittävästi

Suurin osa omakotitalojen energiankulutuksesta muodostuu käytettävästä lämmitysenergiasta. Omakotitalon energiatehokkuus on aina korkeampi, mitä parempi lämmöneristys talossa on. Valitut rakennusmateriaalit ja niillä saavutettavat ilmanpitävät rakenteet tekevät rakennuksesta energiatehokkaamman. Uudet ikkunat ovat lähtökohtaisesti aina jopa 80 % energiatehokkaampia, kuin vanhat ja ikkunat ovatkin yksi merkittävimmistä yksittäisistä tekijöistä, jotka vaikuttavat kodin lämmitysenergiankulutukseen. Kokeile energiansäästölaskuria.

2. Nykyaikaiset ikkunat ja ovet tekevät kodista turvallisen koko perheelle

Ikkunoihin ja oviin saatavilla monipuolisilla lasitusvalinnoilla ja lisävarusteilla voidaan lisätä koko kodin turvallisuutta. Ikkunoihin on saatavilla esimerkiksi karkaistu turvalasi, joka hajoaa rikkoutuessaan pieniksi palasiksi, joissa ei ole terävää leikkaavaa reunaa. Myös nykyaikaisissa kaihdinratkaisuissa on panostettu turvallisuuteen, sillä esimerkiksi vekkikaihtimissa ja sisäänkelaavassa integroidussa sälekaihtimessa ei ole laisinkaan roikkuvia naruja, joihin perheen pienimmät tai lemmikit voisivat sotkeentua leikkiessään. Tiivin oviin saatavilla oleva älylukitus mahdollistaa lisäksi avaimettoman kulun kotiin kaikille perheenjäsenille ilman huolta hukkuvista kotiavaimista.

3. Kodin asumismukavuus nousee uudelle tasolle

Uudet ikkunat ovat helpompi pestä ja käyttää, jonka lisäksi ikkunoihin ja oviin kehitetään jatkuvasti lisävarusteita, jotka parantavat kodin asumismukavuutta. Tiivin uusiin ikkunoihin ja oviin on saatavilla lisävarusteena KLIK-raitisilmaventtiili, joka huolehtii riittävän tuloilman virtauksesta sisätiloihin. KLIK-raitisilmaventtiilin suodatin huolehtii, että sisälle virtaava ilma on puhdasta ja raikasta. Ikkunoihin ja lasiaukollisiin oviin voi valita lisäominaisuutena Auringonsuojalasin, joka ehkäisee auringon lämpösäteilyn aiheuttaman sisätilojen liikalämpenemisen, jolloin oleskelu ikkunoiden ja ovien läheisyydessä mukavaa aurinkoisellakin säällä. Tiivi on myös kehittänyt perinteisen hyönteisverkon rinnalle Siitepölyverkon, joka suodattaa inhottavien inisijöiden lisäksi myös siitepölyn ja mahdollistaa näin ollen turvallisen tuuletuksen myös allergiakaudella. Tutustu lisävarusteisiin.

4. Kotona oleskelu on mukavaa ilman melua

Uudet ikkunat ja ovet ovat aina lähtökohtaisesti tehokkaammin ääntä eristäviä, kuin vanhat. Erityisen äänieristävän ikkuna- ja ovirakenteen lisäksi myös tavallisella rakenteella varustetut ikkunat ja ovet vaimentavat ulkoa tulevaa melua tehokkaasti. Tiivin palveluihin kuuluu myös ainutlaatuinen desibeliasennus, jolla saavutetaan koko ikkuna-aukolle, eristäminen mukaan lukien, erittäin hyvä melun eristävyys. Ikkunan ja oven kiinnittämiseen tarvittava tilkerako ei heikennä tässä asennusmenetelmässä ääneneristävyyttä.

5. Uudet ikkunat ja ovet ovat ympäristöteko

Uudet ovet ja ikkunat ovat aina tiiviimpiä ja energiatehokkaampia kuin vanhat, joka jo itsessään on ympäristöystävällisempää. Huolelliset materiaalivalinnat, optimoitu valmistusprosessi ja moderni tuotekehitys ovat tärkeässä roolissa ikkunoiden ja ovien hiilijalanjäljen pienentämisessä, koko niiden elinkaaren ajalta. Ikkunoiden ja ovien valmistuksen yhteydessä syntyvä jäte, sekä työmaalla syntyvät jätteet ovat mahdollista kierrättää sataprosenttisesti ja käyttää uudelleen teollisuuden materiaaleina. Tiivi siis kierrättää 100 % tuotteidemme valmistuksesta ja työmaalla syntyvistä jätteistä. Lue lisää kestävästä kehityksestä.

Löydä lähin Tiivi-asiantuntijasi

Asiantuntijoiltamme saat lisätietoa tuotteidemme ominaisuuksista ja lisävarusteista sekä apua kustannusten arviointiin.