Hyvän Työn Päivä 2019
Vietimme yrityksessämme 30.8. Hyvän Työn Päivää.
Meille Hyvän Työn Päivä tarkoittaa yhteiskunnallisesti ja paikallisesti merkittävää ja vapaaehtoisvoimin tehtävää hyvää työtä.
”Isona toimijana katsomme velvollisuudeksemme tuottaa liiketoiminnan lisäksi myös yhteiskunnallista hyvää. Hyvän Työn Päivää vietetään yrityksessämme nyt toista vuotta peräkkäin, ja haluamme luoda tapahtumasta odotetun ja merkityksellisen perinteen myös tuleville ikkuna- ovitoimialalla työskenteleville sukupolville. ”, kertoo Tiivin henkilöstöhallinnossa työskentelevä ja tapahtumaa järjestävä Henna Paananen.
Väliojan kyläkoulu ja SOS-lapsikylän uudet toimitilat olivat pienen pintaremontin tarpeessa
Hyvän Työn Päivänä annamme työpanoksemme johonkin paikallisesti merkittävään kohteeseen, jossa työskentelemme talkoovoimin. Tänä vuonna Tiivin kohteina toimivat tehdaspaikkakunnallamme Haapajärvellä toimiva Väliojan pieni kyläkoulu sekä Vantaalla pääkonttorimme läheisyydessä toimiva SOS-Lapsikylän toimitilat. Kohteiden valinnan kautta halusimme antaa panoksemme lasten ja nuorten, eli tulevaisuutemme, hyväksi.
Haapajärvellä toimiva Väliojan kyläkoulu on pieni, vajaan 40 oppilaan paikallinen, perinteinen kyläkoulu, jonka tilat olivat maalaus- ja pihalaatoituskunnostuksen tarpeessa. Väliojan kyläkoulu tarjoaa oppilailleen lämminhenkistä ja jokaista oppilasta huomioivaa, pienryhmämuotoista opetusta, jossa myös luonto ja luonnossa liikkuminen ovat tiiviisti mukana koulun toiminnassa.
SOS-Lapsikylän uudet toimitilat Vantaan Kivistössä olivat puolestaan pienen pintaremontin ja käytännöllistämisen tarpeessa. Tiloista tehtiin lämminhenkisempi, värikkäämpi ja kutsuvampi lapsia ja perheitä ajatellen. Vantaan lapsikylän työn pääpaino on perhehoidossa, perhekuntouksessa, tukiperhetoiminnassa sekä perhekumppanipalvelussa. Tilat mahdollistavat hyvin myös tuettujen ja valvottujen tapaamisten järjestämisen.
Hyvän Työn tempauksia koko henkilökunnan voimin
Ennalta valittujen talkootyökohteiden lisäksi koko yrityksemme henkilökunta saa osallistua ja käyttää työaikaansa hyväntekeväisyys- tai vapaaehtoistyöhön hyvin matalalla kynnyksellä. Hyvän Työn Päivänä eri tiimit voivat järjestää omia Hyvän Työn tempauksiaan, mutta jokainen voi tehdä myös yksilöllisiä valintoja yhteiskunnan tai ympäristön parhaaksi.
”Hyväksi työksi katsotaan esimerkiksi se, että vietät päivän kasvissyöjänä, kuljet pyörällä auton sijaan, ilahdutat työkaveria tai pidät seuraa yksinäiselle vanhukselle. Hyviä Töitä on monenlaisia. Tärkeintä on, että jokaiselle annetaan mahdollisuus osallistua ja tuottaa hyvää itselleen merkityksellisellä tavalla”, Henna Paananen sanoo.
Henkilöstömme osallistui tänä vuonna moninaisesti Hyviin Tekoihin. Erityisen upeaa oli, että Länsi-Suomen myyntitiimimme järjesti oman tempauksensa paikallisessa vanhainkodissa viettäen päivän seurustellen, kahvitelleen ja ulkoillen vanhusten kanssa. Lisäksi halukkaat seniorileidit saivat upeat manikyyrit Tiivin myyjien Heidin ja Sarin osaavien käsien kautta.
”Hyvän Työn päivä on ennen kaikkea hyvän mielen tapahtuma – lisäksi haluamme muistuttaa, että jokainen yritys ja yksilö voi vaikuttaa ja tehdä parempia valintoja myös työarjen keskellä”, Henna Paananen kertoo.
Pihla Group Oy:n markkinointijohtaja Minna Keränen oli mukana Hyvän Työn Päivänä kunnostamassa Vantaan SOS-Lapsikylän toimitiloja. ”Oli ilo nähdä sosiaalisen median välityksellä kuinka eri puolilla Suomea autoimme ja toimme iloa vanhusten elämään, kunnostimme koulua ja loimme SOS-Lapsikylän Vantaan toimipisteeseen entistä viihtyisimmän ympäristön. Kunnon työ on meille tärkeää ja osallistumalla, yllättämällä ja tekemällä asioita näytimme yhdessä, että kunnon työ ja toisten auttaminen on meille tärkeää”, Keränen kertoo lopuksi.