Kansainvälistymisen oppimatkat

Kansainvälisten tuulten haistelu ja omaksuminen ovat olleet olennainen osa Tiivin kasvutarinaa.

Tiivin ensimmäinen koko maan kattava myyjätiimi kokoontui 1980-luvun puolivälissä koulutukseen Nurmeksen Bomba-talolle. Idea valtakunnallisesta myyntiverkostosta syntyi Eero Niskasen matkatessa Yhdysvalloissa.

Ensimmäiset myyjät Tiivin perustaja Eero Niskanen ja kumppanit olivat palkanneet vuonna 1982, kun oman vuorokauden tunnit eivät riittäneet enää johtamiseen, myyntiin ja tuotannon töihin. Vierailu Amerikkaan herätti Niskasen tajuamaan mittasuhteita. Tiivin myynti oli tiukasti rajattu Vaasa–Jyväskylä -akselin pohjoispuolelle. Kolmen päivän automatkalla San Fransiscosta Phoenixiin oli aikaa suunnitella koko maanlaajuisen myyntiverkoston virittämistä. Kun jälleenmyyjäverkosto aloitti valtakunnallisen työn, Tiivituotteen liikevaihto kaksinkertaistui vuodessa 15 miljoonaan markkaan.

Lamasta otettuun erävoittoon vaikutti merkittävästi myös Suomen rakennusteollisuuden ensimmäisen telemarkkinointiyksikön sinnikäs työ. Idea telemarkkinoinnista kopioitiin Arizonasta Jyväskylään, jossa Amerikan mantereella opissa käynyt tiiviläinen sen aloitti. Jyväskylästä käsin hoidetaan edelleen ansiokkaasti Tiivin asiakaskontaktointia.

Tiivin kissamaskotti näkyi mainoksissa myös Venäjällä

Tiivin kissamaskotti tuli tutuksi myös Venäjällä.

Tytäryhtiöt Venäjällä, Ruotsissa ja Saksassa

Tiivin perustaja Eero Niskanen kuvailee Tiivin omaa kansainvälistymistä Venäjälle, Ruotsiin ja Saksaan oppimatkoiksi. Murmanskin tehdas, Arctictiivi, perustettiin Neuvostoliiton loppusuoralla vuonna 1989, toinen tehdas Ivanovoon avattiin maan nimen ollessa Venäjä. Ruotsin tehdas käynnistettiin vuonna 1997, myyntiä ja markkinointia oli Ruotsissa tehty 1990-luvun alusta. Saksaan lähdettiin 1990-luvun puolivälissä.

”Tuloksenteko ulkomailla oli äärimmäisen vaikeaa. Lopulta suurin kompastuskivemme oli, ettemme tarpeeksi ymmärtäneet maiden rakennusalan tottumuksia ja kulttuuria. Halusimme viedä markkinoille jotain uutta, emmekä kuunnelleet tarpeeksi paikallisia asiakkaita. Saksasta lähti matkaan pitkäaikainen tuotekehitysidea kippi-ikkunasta”, Niskanen kertoo.

Lehtileikkeitä 1980- ja 1990-luvuilta

Arctictiivin avajaisia juhlittiin näyttävästi 
Maaselkä uutisoi Arctictiivin näyttävistä avajaisista Murmanskissa syyskuussa 1990. Silloinen Oulun läänin maaherra Ahti Pekkala käynnisti uuden tuotantolinjan.
Tiivi-ikkunoiden valmistus alkaa Murmanskissa 
Tiivi perusti yhteisyrityksen Murmanskiin 1980-luvun lopulla. Kaleva uutisoi talouspalstalla lokakuussa 1988, että Murmanskiin perustettavan tehtaan tuotantomääräksi arvioitiin 150 000 ikkunaa vuodessa ja määrästä kolmannes viedään Pohjoismaihin. Uusi tehdas työllisti ensimmäisen arvion mukaan 240 työntekijää.
Tiivin ikkunoita Pietarin Talvipalatsiin 
Helsingin Sanomat uutisoi Tiivituote Oy:n venäläisen tytäryhtiö OAO Eurotiivin ikkunatoimituksesta Pietarin Talvipalatiin. Neljä vuotta kestäneessä projektissa uusittiin kaikki Talvipalatsin lähes 2000 ikkunaa.
Tiiville tehdas Ruotsiin 
Tiivin tytäryhtiö Tiivi Fönster Ab:n osti lähes 13 000 neliön tuotantotilat, jossa oli tavoitteena valmistaa ensimmäisenä vuonna 30 000 ikkunaa. Ruotsin toimintojen kasvamisesta uutisoi muun muassa Suomenmaa lokakuussa 1998.
Tiiville tehdas Venäjän Ivanovoon 
Tiivin toinen tehdas Venäjällä avattiin Moskovan pohjoispuolelle Ivanovoon 1990-luvun alkupuolella. Haapajärviset uutisoi yhteisyrityksen perustamisasiakirjojen allekirjoituksesta lokakuussa 1991. Uuden yhtiön tavoitteena oli valmistaa 100 000 ikkunayksikköä ja investointien kokonaismäärä kohosi noin 15 miljoonaan markkaan.
Tiivin Ruotsin tehtaan avajaiset 
Tiivin Ruotsin tehtaan avajaisia juhlittiin keväällä 1999 Sparreholmissa. Maaselän uutisiin tarttui kuva, kuinka maaherra Bo Holmberg ja toimitusjohtaja Eero Niskanen täräyttivät suuren ikkunaruudun sirpaleiksi uuden tuotannon kunniaksi.