Palkanlaskenta on monipuolista työtä
Palkanlaskija Salla Qvick on ollut töissä Pihla Groupin henkilöstöhallinnossa neljä vuotta. Kärsämäellä asuvan Qvickin työ on monipuolista, eivätkä päivät ole keskenään samanlaisia. Muun muassa uusien työntekijöiden työsopimusten tekeminen, sairaslomien käsitteleminen, raportointi sekä Kelan ja vakuutusyhtiön hakemukset täyttävät Qvickin päivät.
– Itse palkanlaskenta on aika pieni osa työstä. Teemme tosi paljon yhteistyötä esihenkilöiden, työnjohtajien ja taloushallinnon kanssa. Työntekijät ottavat yhteyttä esimerkiksi palkka-asioissa, hän kertoo.
Vaikka Qvick tekee pääosin etätöitä, hän nauttii työn tuomasta sosiaalisesta kanssakäymisestä. Hänen mielestään sosiaalisuus ja laaja työnkuva ovatkin palkanlaskijan työn parhaita puolia.
– Tulen hyvin toimeen muun HR-tiimin kanssa ja vietämme aikaa yhdessä myös vapaa-ajalla. Tiedossa on esimerkiksi Kaija Koon keikka Helsingissä. Jos lähtisin vaihtamaan työpaikkaa, pitäisi miettiä tarkkaan, olisiko tällaista työilmapiiriä muualla, hän pohtii.
Tarkkuus ja huolellisuus tärkeitä
Qvick työskenteli aiemmin parturi-kampaajana, mutta kampaamokemikaalit aiheuttivat hänelle allergiaa. Hänen oli vaihdettava alaa.
– Kun löysin mieleisen alan, jolle vaihtaa, se on tuntunut hyvältä muutokselta, merkonomiksi valmistunut Qvick sanoo.
Sekä parturi-kampaajan että palkanlaskijan työssä on tärkeää tarkkuus. Se sopii Qvickin luonteelle hyvin, sillä hän on aina ollut huolellinen. Hän kuitenkin muistuttaa, että virheitä sattuu kaikille joskus. Lisäksi palkanlaskijan pitää osata tai ainakin oppia nopeasti erilaisten järjestelmien käyttö.
– Mielestäni on tärkeää tietää, miten tähän ohjelmaan syöttämäni tieto vaikuttaa toisen ohjelman tietoihin. Ohjelmat ovat linkittyneet keskenään eri tavoin. Pitää ainakin olla valmis oppimaan, hän sanoo.
Qvickin työssä palkitsee myös ongelmien ratkaiseminen. Monet kysyvät neuvoa tai pyytävät selvittämään asioita. Silloin palkanlaskija tiedustelee asiaa muilta, kunnes ongelma ratkeaa.
– Kun jonkun vaikean asian selvittää, siinä tulee olo, että jes, mä osasin!
Kun työpöydällä on monta asiaa, omaan työhön keskittyminen on palkanlaskijalle hyvä taito. Kiireisen työn vastapainoksi Qvick harrastaa sulkapalloa pari kertaa viikossa. Muuten vapaa-ajan täyttävät kaksi lasta. Onneksi joustava työaika mahdollistaa omien menojen hoitamisen tarpeen vaatiessa.