Kissa ja lentokone tekivät Tiivin kaikille tutuiksi

Miltä kuulostaisi, jos Tiivi olisikin Roope? Sekin olisi mahdollista.

Tuotemerkin nimeä pohdittaessa yrittäjä Eero Niskasen kodin seinät olivat täynnä A4-arkkeja, joille oli rustattu nimiehdotuksia. Nuuka ja säästävä Roope-nimi sai kuitenkin väistyä tiiviin ja helppohoitoisen Tiivin tieltä.

Lyhyt, helposti muistettava sekä positiivisia mielikuvia herättävä nimi oli graafisen suunnittelijan Jukka Klemetin idea. Monille tuttu Tiivin kissa tuli osaksi markkinointia jo 1980-luvun alussa. Kissa edustaa asumisviihtyvyyttä parhaimmillaan. Kun ikkunat ovat priimassa kunnossa ja niiden uusiminen helppoa, saa kissakin loikoilla laiskana ja tyytyväisenä kodin lämmössä. Mukavuudenhaluinen kissa ei jäänyt ihmisten mieleen vain kuvista ja mielikuvista, vaan messuilla vieraita ilahdutti miehen kokoinen kissamaskotti. Saattoi kissan nähdä taivaalla lentokoneenkin perässä.

Kissa edustaa asumisviihtyvyyttä parhaimmillaan.

Tiivin Eero Niskanen ja yksimoottorinen Piper-lentokone

Matkat niin kotimaassa kuin tehtaille Venäjälle ja Ruotsiin taittuivat nopeasti yksimoottorisella Piper-koneella, jonka pilottina nähtiin yleensä yrityksen perustaja Eero Niskanen. Koneen perässä vedettävä banderolli tuli tutuksi monella paikkakunnalla.

Lennokasta mainontaa

Idea lentokonemarkkinointiin napattiin saksalaisilta konemessuilta. Ikkunoiden valmistuksen ja markkinoinnin ohella tiiviläiset saivat luoda myös lentokoneen mainoshinaukseen opetusohjelman, jotta ilmailuhallitus myönsi Niskasten kaipaamat opetusluvat. Yli 20 metriä pitkä ja lähes 2,5 metriä korkea mainos nähtiin taivaalla lentokoneen perässä paitsi messujen aikaan myös paikallisten tapaamisten yhteydessä.
”Saatoimme lentää kollegan kaksistaan kokouspaikkakunnalle ja toisen istuessa kokouksessa, kaveri kävi tekemässä mainoslennon paikkakunnan päällä”, Eero Niskanen muistelee.  

Lentokonemarkkinointi oli olennainen osa Tiivin myyntikampanjoita, jolloin telemarkkinointi kohdensi soitot tietylle paikkakunnalle ja sopi kylälle tapaamisia. Jalkatyötä tekevät myyjät tulivat paikkakunnalle edellisenä iltana. Kun myyjät lähtivät kentälle, lentokone kierteli alueen päällä. Illalla summattiin yhdessä päivän tulokset.

Tiivin lentokonemarkkinointi tuli tutuksi ympäri Suomen. Lentävät mainokset innoittivat myös fanipostin lähettämiseen Tiivin nuoremmilta seuraajilta.

Kuvia ja mainoksia menneiltä vuosilta

Haapajärven Lasin ensimmäiset messut 
Haapajärven Lasin ensimmäinen osallistuminen messuille Ylivieskaan oli nuorelle yritykselle suuri satsaus. Messuhulinassa Tiivin edustajina paikalla olivat Marko Niskanen (vas.), Eero Niskanen, Jyrki Niinikoski ja Erkki Kamula.
Tiivi 20 vuotta – maskottikissa saapui juhliin vesisuksilla 
Tiivin maskottikissa saapui yrityksen 20-vuotisjuhliin näyttävästi vesisuksilla. Laadukkaat tuotteet ja aktiivinen markkinointi siivitti yrityksen kasvua myös juhlavuotena.
Tiivi-messuosastot kiinnostavat asiakkaita 
Haapajärven Laaksojen Messuilla rakentajia kiinnosti kovasti Tiivi Ky:n näyttelyosasto, jossa esiteltiin viimeisteltyä ilmettä kodin ikkunoille. Talonpoikaistalojen tyyliin sopivat vuorilautojen koristeet teetettiin alihankkijalla ja Tiivin asentajat huolehtivat loppuviimeistelystä asiakkaan luona.
Tiivin kissa ilahduttaa mainoksissa 
Kissa-logo on monille tuttu tänäkin päivänä. 1980-luvun alussa Tiivin maskotiksi valikoitunut kissa edustaa asumisviihtyvyyttä parhaimmillaan. Kissa esiintyi monissa eri rooleissa ikkunoiden markkinoinnissa.
Tiivin kissalogo tunnetaan 
Tiivin kissalogo tuli tutuksi niin katukuvassa kuin rekkojen kyljestä. Kissa edustaa asumismukavuutta parhaimmillaan – laiska kissa kehrää tyytyväisenä, kun ikkunaremontti sujuu sujuvasti.
Ikkunakaupat vievät ulkomaille 
Ikkuna-arvonta saattoi viedä onnekkaimmat myös ulkomaille.
Tiivin lentokonemarkkinointi näkyi taivaalla 
Lentokone on ollut keskeinen osa Tiivin tarinaa. Isommalla kaksimoottorisella lentokoneella lennettäessä pilottina toimi Arto Kasanen. Matkat niin kotimaassa kuin tehtaille Venäjälle ja Ruotsiin taittuivat nopeasti yrityksen omalla yksimoottorisella Piper-koneella. Koneen perässä vedettävä banderolli tuli tutuksi monella paikkakunnalla.