Kristalli-ikkunat 70-luvun taloon Kirkkonummelle

Tiivin Kristalli-ikkunat koristavat Kirkkonummella sijaitsevan suuren omakotitalon seiniä. Uudet ikkunat ovat raikastaneet kodin ilmeen ja talon isäntä Peter Nyberg onkin oikein tyytyväinen lopputulokseen.

Nybergien 70-luvulla rakennettu koti on vehreällä paikalla Porkkalanniemessä. Se on ollut perheen koti jo viimeiset 20 vuotta. Isoa remonttia talossa on tehty aikaisemminkin, mutta ikkunaremonttiin ryhdyttiin nyt, kun vanhat ikkunat alkoivat olla jo aikansa eläneet ja olisivat vaatineet runsaasti huoltotoimenpiteitä sekä maalausta.

Suunniteltavaa ja vaihdettavaa oli paljon, sillä talossa on yli 40 ikkuna-aukkoa ja yhteensä yhdeksän ulko-, terassi- ja parvekeovea. Tiivin Kristalli-ikkunoihin Nybergit päätyivät laatuvaikutelman ja arkea helpottavien ominaisuuksien perusteella. Haussa olivat kestävät, kerran elämässä vaihdettavat ikkunat, jotka kestävät aikaa.

Kodin ikkunat suunniteltiin yhdessä Tiivin kanssa. Suunnitteluprosessissa käytiin läpi mm. ikkuna-aukkojen jaon määrittely, puitteiden valinta ja ovivaihtoehdot. Yhteistyössä Tiivin edustajan kanssa syntyivät myös ideat allasosaston sähköisistä sälekaihtimista, ulko-oven älylukituksesta ja ilmanvaihdosta. Huomaamattomat ja tyylikkäät KLIK-raitisilmaventtiilit tuovat sisään jatkuvasti tarvittavan määrän puhdasta ilmaa ja poistavat samalla epäpuhtauksia.

Talosta löytyy myös allasosasto, jonka päätyä reunustaa suuret ikkunat. Lämmitetty uima-allas saa aikaan sen verran kosteutta, että ennen remonttia ikkunoilla oli välillä tapana huurtua. Nyt kun allasosaston ikkunoihin on asennettu huurtumattomat lasipinnoitteet, on ongelmasta päästy eroon, ja uidessa voi nauttia kirkkaista maisemista.

–On todella mukava asia, että nähdään ulos uidessa ja saunoessa. Uskon, että talven aikana ero tulee olemaan vielä selkeämpi, Peter pohtii.

Erityisen käteväksi Peter kokee suurien ikkunoiden avausmekanismin. Yhdestä painikkeesta aukeavaa ikkunaa ei myöskään tarvitse tukea painon vuoksi, sillä Kristalli-ikkunan piilosaranointi on erittäin hyvin painoa kestävä ratkaisu. Nämä arkea helpottavat ominaisuudet ja ikkunoiden kaunis ulkonäkö tekeekin Kristalli-ikkunoista täydellisen valinnan laatutietoisten Nybergien kotiin.

Katso oheiselta videolta mitä valintoja Nybergit tekivät uusia ikkunoita ja ovia valitessa, ja miten ikkunaremontti Tiivin kanssa sujui.

Suunnitteletko ikkunaremonttia tai rakennatko omakotitaloa?

Hyödynnä Tiivin maksutonta Suunnitteluapua. Tiivi Suunnitteluapu auttaa kaikissa ikkunoita ja ovia koskevissa kysymyksissä olipa kyse sitten mitoituksesta, teknisistä ominaisuuksista, tyylistä tai lisävarusteista.

Tutustu muihin asiakastarinoihin