Omakotitalon ikkunaremontti sisaankelautuva salekaihtimen naru Heinavesi.jpg
Uudet ikkunat toivat mukavuutta asumiseen. Miellyttävä ja turvallisuutta tuova yksityiskohta ovat sisäänkelautuvat sälekaihtimen narut.

Ikkunaremontin jälkeen kodissa on vaaleaa ja valoisaa

Vuonna 1979 rakennettuun Heinävedellä sijaitsevaan omakotitaloon vaihdettiin kahdeksan suurta ja kolme pienempää Tiivi Kristalli -ikkunaa. Sukupolvelta seuraavalle siirtyneessä hyvin pidetyssä talossa oli jo aiemmin tehty muuta remonttia aina sauna- ja kylpyhuoneremontista lämmitysjärjestelmään.

Etsi lähin asiantuntija: Ikkunaremontti Heinävesi

”Kun talo oli pitkälti remontoitu ja pinnat uudet, pyökinväriset alkuperäiset ikkunanpuitteet alkoivat häiritä jo ulkonäön puolesta. Ikkunaremontin aloittamiseen vaikuttivat myös vanhojen ikkunoiden heikot lämpöominaisuudet”, kertoo Laura Ruuskanen.

Aiemmin suuret ikkunat olivat kiinteitä, nyt ne avautuvat sisälle, mikä helpottaa muun muassa ikkunoiden pesua. Alakerran ikkunoiden koristeristikot ovat nyt irroitettavat, mikä helpottaa myös huoltoa.

Omakotitalon remontoidut ikkunat ulkoa Heinavesi.jpg
Kuten aiemminkin, ikkunoiden ulkopuolella on talon tyyliin sopivat koristeristikot. Uusissa ikkunoissa ne ovat irroitettavat, mikä helpottaa muun muassa ikkunanpesua. Kun suuretkin ikkunat ovat avattavia, niiden pesu onnistuu sisätiloista käsin.

Kodissa on valoisaa, vaaleaa ja raikas sisäilma

Nyt ikkunat ovat väriltään valkoiset niin sisä- kuin ulkopuolelta. Vaalea väri toi valoisuutta kotiin. Toinen merkittävä valoisuutta lisäävä asia oli umpinaisten tuuletusikkunoiden uudistaminen lasisiin. Kaikkiaan seitsemään ikkunaan tuli näin parikymmentä senttiä lisää lasipintaa.

”Meillä on nyt valoisaa ja vaaleaa”, Ruuskanen kertoo iloisena.

Ilmanvaihtoa parantavat olohuoneen, keittiön ja makuuhuoneiden ikkunoihin yhdistetyt tuloilmaventtiilit, jotka tuovat sisätilaan korvausilmaa. Kylmänä vuodenaikana korvausilma on esilämmitettyä.
”Vanhassa talossa ei ole koneellista ilmastointia, joten tuuletusikkunat ja tuloilmaventtiilit ovat hyvin tarpeelliset. Tuloilmaventtiilit istuvat sisustukseen hyvin, en ole kiinnittänyt niihin mitään huomiota”, Ruuskanen kertoo.

Omakotitalon ikkunaremontti Heinavesi olohuoneen ikkunat.jpg
Heinävedellä sijaitsevaan omakotitaloon vaihdettiin kaikkiaan yksitoista Tiivi Kristalli -ikkunaa. Vedon tunne poistui ikkunoiden läheisyydestä. Olohuoneen, keittiön ja makuuhuoneiden ikkunoihin yhdistetyt tuloilmaventtiilit tuovat sisätilaan hallitusti puhdistettua ja tarvittaessa esilämmitettyä korvausilmaa.

Tiivi Kristallin rakenne ja lukitusmekanismi vakuuttivat

Jo ennen päätöksentekoa Tiivi oli Ruuskasten mielessä vahvana vaihtoehtona Tiivin edustaja Sami Koskelan aiemman yhteydenoton perusteella. Kun ikkunaremontti oli ajankohtainen, Ruuskaset sopivat Koskelan kanssa tapaamisen, jossa he pääsivät valitsemaan kotiin sopivat ikkunat. 

”Sami Koskela teki hyvin perusteellista työtä ja saimme hyvän mielikuvan ikkunoista jo ensimmäisellä käynnillä. Hän oli kärsivällinen ja antoi meille aikaa pohtia päätöstä rauhassa”, Ruuskanen kiittelee.

Tiivi Kristallin laatu ja käyttötuntuma vakuuttivat erityisesti perheen äidin. Piilosaranoitu ikkuna avautuu helposti kääntämällä yhtä kahvaa, jolloin kehärakenteinen lukitusmekanismi avautuu. Ikkunan saranat pysyvät nimensä mukaisesti piilossa, ja puitteen pinnat ovat yhtenäiset ilman peitekilpiä.

Vielä Tiivin tarjouksen saamisen jälkeen Ruuskaset kartoittivat muiden ikkunatoimittajien tarjouksia ja totesivat Koskelan tekemän tarjouksen kilpailukykyiseksi.
”Vastaavaa mekanismia, piilosaranaa ja avauskahvaa ei ollut muilla tarjolla. Lisäksi Tiivi Kristallin puiterakenne jäi mieleen vahvana ja laadukkaana.”

Ikkunaremontti Heinavesi uudet tuuletusikkunat valkoiset ikkunapuitteet.jpg
Aiemmin pyökinväriset ikkunanpuitteet ovat ikkunaremontin jälkeen valkoiset. Kahden koiran taloudessa tuuletusikkunat ja pienemmät avattavat ikkunat ovat käytännölliset nopeaan tuuletukseen. Ikkunan lukituksen tuulijarru tuo turvallisuutta.

Kristalli-ikkunassa on markkinoiden vahvin lamellirakenteinen sisäpuite, joka on kestävä, vääntyilemätön ja lämpöarvoiltaan hyvä.

Aiemmin talon ikkunoiden sälekaihtimet olivat ikkunan sisäpinnalla. Tiivi Kristallin integroidut sälekaihtimet ovat siististi ja turvallisesti lasipintojen välissä.
”Uudet sälekaihtimet ovat luksusta. Pidän kovasti sisäänkelautuvasta kaihtimennarusta, joka ei jää roikkumaan ikkunan reunaan.”

Ikkunaremontti toi vanhalle talolle ryhtiä

Tiivin asennustiimi hoiti ikkunoiden asennuksen kahden päivän aikana. Uusien ikkunoiden toimituspäivä oli sovittu Tiivin edustajan kanssa. 

”Asennus toimi sujuvasti ja nopeasti. Ikkunat tuotiin pihaan juuri kuten oli sovittu, ja asentajat tekivät siistiä jälkeä.”

Kaikkiaan ikkunaremontti oli Ruuskasen perheelle positiivinen kokemus, joka toi kotiin asumisen mukavuutta, toimivuutta ja päivitystä ulkonäköön.

”Ikkunat ovat toimineet oikein hyvin. Olemme oikein tyytyväisiä. Ikkunaremontti toi uutuuden tuntua kotiin. Se antoi vanhalle talolle ryhtiä”, Laura Ruuskanen toteaa.