Ikkunat ja äänieristys

Ikkunan ja asennusmenetelmän valinnalla mahdollisuus vaikuttaa meluhaittoihin.

Esimerkiksi tie- ja lentoliikenteestä aiheutuva melu on terveydelle haitallista. Siksi on tärkeää huomioida meluhaitat uudis- ja saneerausrakentamisessa. Kodin äänieristykseen on helppo vaikuttaa oikeilla ikkuna- ja ovivalinnoilla.

Vanhaan kaksilasiseen ikkunaan verrattuna uusi Tiivi-ikkuna vähentää merkittävästi sisälle kantautuvaa melua. Ulkoa kantautuvan melun vaimentamiseen voi vaikuttaa myös ikkunavalinnoilla: avattava ikkuna vaimentaa melua paremmin kuin kiinteä ikkuna. Melualueella ikkunan äänenvaimennukseen voi vaikuttaa myös esimerkiksi lasin paksuudella ja karmisyvyydellä. Asiantuntijamme kertovat lisää vaihtoehdoista ja suosittelevat juuri sinun kotiisi sopivaa, äänieristystä parentavaa ratkaisua. 

 

Äänenvaimennus viimeistellään desibeliasennuksella 

Hyvää ikkunaa ei kannata pilata huolimattomalla asennuksella. Tiivin ainutlaatuisella desibeliasennus-menetelmällä saavutetaan koko ikkuna-aukolle, eristealue mukaan lukien, erinomainen haittamelun eristävyys. Desibeliasennuksessa ikkunan ja oven kiinnittämiseen tarvittava tilkerako ei heikennä tuotteen äänieristävyyttä.

Äänieristys aukeava ikkuna

Avattava ikkuna eristää ääntä kiinteää ikkunaa paremmin. Äänen eristävyyteen voi vaikuttaa myös monilla karmisyvyydellä ja lasin paksuudella. 


Hiljaisuutta ja rauhaa sisätiloihin

Suosittelemme desibeliasennusta käytettäväksi kohteissa, joissa on tie- tai lentoliikenteen melua tai muuta häiritsevää melua. Asennusmenetelmä soveltuu käytettäväksi kaikkien Tiivin ikkunoiden ja ovien kanssa.

Desibeliasennus on Tiivin ja VTT:n kehittämä asennusmenetelmä, jossa käytetään siihen tarkkaan valikoituja M1-päästöluokiteltuja erikoismateriaaleja. Desibeliasennus on VTT:n testaama ja hyväksymä (VTT-S-08371-11) ikkunoiden ja ovien asennusmenetelmä.

Lisätietoja ikkunoiden ääneneristävyydestä:

Lue myös asiantuntijamme juttu Ikkunablogista: Hyvä ikkuna vähentää sisälle kantautuvaa melua

Kiinteästä Tiivi-ikkunasta entistä tiiviimpi ja paremmin ääntä eristävä

Ota yhteyttä