Turvalasit: karkaistu lasi ja laminoitu lasi

Tavallinen tasolasi (vas.) muodostaa rikkoutuessaan teräviä palasia, karkaistu lasi (keskellä) sen sijaan murenee pieniksi palasiksi, joissa ei ole leikkaavaa reunaa. Laminoitu lasi (oik.) pysyy lasikerrosten välisen kalvon ansiosta koossa siihen osuneesta iskusta huolimatta.  Kuva: NSG Group / Pilkington. 

”Rakentajan kannalta rakennusluvan myöntämispäivä ratkaisee onko noudatettava uusia vai vanhoja määräyksiä. Käytännössä siis vielä vuonna 2018 valmistui paljon taloja, joissa sai käyttää paksua tavallista lasia turvalasina”, tuotepäällikkö Lauri Stenholm Tiiviltä kertoo.

Turvalasia on käytettävä, kun ikkuna on niin alhaalla, että siihen voi törmätä, tai jos ikkunan takana on putoamisvaara. Kun ikkunan ulkopuolella on terassi tai kuisti, jolloin lasiin voi törmätä molemmilta puolilta, on sekä sisä- että ulkopuolella käytettävä turvalasia.

”Aiemmin käytetyt paksut tasolasit eivät tietenkään muutu yhdessä yössä vaarallisiksi, sillä lasin lujuus lisääntyy paksuuden kasvaessa. Remonteissa suosittelemme kuitenkin uusien määräysten mukaisen laminoidun tai karkaistun turvalasin käyttöä”, Stenholm neuvoo.

Vaihtoehdot: laminoitu turvalasi ja karkaistu turvalasi

  • Laminoitu lasi valmistetaan kiinnittämällä kaksi tasolasia yhteen muovikalvon kanssa. Muovikerros tekee laminoidusta turvalasista sitkeän ja vaikeasti rikottavan. Laminoidun lasin lujuus on hieman tavallista lasia heikompi, mutta rikkoutuneenkin lasin sirpaleet pysyvät kiinni muovikalvossa.

  • Karkaistu lasi valmistetaan kuumentamalla ja jäähdyttämällä tasolasi nopeasti. Karkaistu lasi on 3–5 kertaa tavallista lasia lujempaa. Rikkoutuessaan se murenee pieniksi palasiksi, joissa ei ole terävää leikkaavaa reunaa.

Perinteistä lankavahvistettua turvalasia ei nykypäivänä juurikaan käytetä, sillä karkaistulla ja laminoidulla lasilla saadaan toteutettua turvallinen lasitus läpinäkyvyyden kärsimättä.

Milloin turvalasi tarvitaan?

Rakennusmääräysten mukaan lasin tyyppi on valittava siten, että rikkoutuminen ei aiheuta putoamisvaaraa eikä sirpaleiden putoaminen alle jäävän haavoittumisvaaraa. Tarkemmat ohjeet antaa aina paikkakunnan oma rakennusvalvonta.

Useimpiin kohteisiin sopiva valinta turvalasiksi on joko 4 tai 6 mm paksu karkaistu lasi tai 3+3 mm paksu laminoitu lasi. Käytännössä rakennusluvan vaatimusten mukaiset ikkuna- ja lasivaihtoehdot valitaan yhdessä Tiivin asiantuntijoiden kanssa.

Yleisön ja lasten käyttöön tarkoitettujen tilojen ikkunoissa ja lasiseinissä on käytettävä turvalasia, kun lasipinnan korkeus lattiasta on alle 700 mm. Oviin ja niiden vieressä oleviin ikkunoihin turvalasi on valittava, jos lasipinta on alle 1500 mm korkeudella lattiasta.

Jos ikkuna on vähintään yhden kerroksen korkeudessa ja alareuna alle 700 mm korkeudessa sitä käsitellään kaiteena. Tällöin on lasituksessa on käytettävä laminoitua lasia.

Milloin turvalasia on käytettävä

Turvalasia on käytettävä, jos ikkuna ulottuu 70 senttiä lähemmäs lattiatasoa. Oveen on valittava turvalasi jos ikkunapintaa on alle 1,5 metrin korkeudella.  Kuva: NSG Group / Pilkington.