Tiivi-ikkunat - asukkaiden parhaaksi

Kun kerran remonttia tehdään, hoidetaan se sitten kerralla kunnolla. Näin ajattelivat Raahen keskustassa sijaitsevan pienkerrostalon asukkaat, joiden vuonna 1981 rakennettua asuintaloa peitti kesän 2011 ajan suuret pressut.

Taloon tehtiin täydellinen julkisivuremontti, jonka yhteydessä päätettiin vaihtaa myös talon ikkunat.
- Ikkunat olivat 30 vuoden ikäänsä nähden vielä hyväkuntoiset, mutta vaihto olisi joka tapauksessa ollut muutaman vuoden päästä edessä. Julkisivuremontin yhteydessä talon ilmanvaihtoon tehtiin muutoksia, joten ikkunaremontti oli luonnollista tehdä samalla kertaa, kertoo talon isännöitsijä Jari Kotajärvi Raahen Isännöintityö Oy:stä.

Tiivi astui mukaan kuvaan tarjouksia pyydettäessä. Tiivi oli 7 vuotta isännöitsijänä toimineelle Kotajärvelle jo ennestään hyväksi havaittu kumppani, mutta lopullisen päätöksen tekivät kuitenkin ikkunoiden loppukäyttäjät, eli talon asukkaat.
- Kutsuimme eri ikkunavalmistajien edustajia kertomaan tuotteistaan asukkaille järjestettyyn ikkunainfoon. Asukkaat saivat tutkia eri valmistajien tuotteita ja kysellä ominaisuuksista suoraan edustajilta. Tilaisuuden jälkeen järjestettiin pienimuotoinen mielipidetutkimus, jonka pohjalta yhtiökokous valitsi Tiivin mukaan ikkunaprojektiin, selvittää Kotajärvi.

Ilmanvaihdon parantamisen lisäksi uusilla ikkunoilla pyrittiin parantamaan ikkunoiden käytettävyyttä. Jakopuitteet vaihdettiin siten, että sisäpuolen pienet ikkunaruudut muuttuivat yhdeksi isoksi ruuduksi, mikä helpottaa esimerkiksi sälekaihdinten käyttöä. Muutamissa ikkunoissa tarkistettiin myös tuuletusikkunoiden mahdollisuus ja tehtiin kätisyyden vaihto.
- Projektipäällikön ammattitaito näkyy pientenkin yksityiskohtien valinnassa, sillä ne voivat parantaa ikkunoiden käytettävyyttä merkittävästi, miettii Tiivin kokonaisvaltaiseen ja viimeisen päälle mietittyyn toimitusketjuun tyytyväinen Kotajärvi.

 

Asiantunteva kumppani ikkuna- ja oviprojekteissa

Kajaanilainen kerrostalo sai uuden ilmeen syksyllä 2010 toteutetussa ikkunaremontissa, jonka yhteydessä vaihdettiin myös parvekeovet.
- Tiivin valittuamme projekti lähti vauhdikkaasti käyntiin. Sovimme Tiivin projektipäällikön kanssa aikatauluista ja tiedotimme asukkaita alkavasta remontista, kertoo kohteen isännöitsijä Merja Heikkinen OP-Kiinteistökeskus Kainuu Oy:stä.

Ennen remontin alkua järjestettiin talon pihamaalla esittelytilaisuus, jossa asukkaat pääsivät tutustumaan Tiivi-ikkunoihin ja niiden lisävarusteisiin. Taloon valittiin ikkunat Tiivin Klassinen-mallistosta. Tuuletusluukulliset ikkunat varusteltiin sälekaihtimilla.
- Ikkunavalinnoista keskusteltiin yhtiökokouksessa, jota kautta asukkaat pääsivät vaikuttamaan tuleviin ikkunoihinsa, Tiivin projektijohtoon tyytyväinen Heikkinen toteaa.

Tiivi vastasi myös ikkunoiden ja ovien asennuksesta, joka sujui Heikkisen mukaan hyvin, täysin suunnitelmien mukaan. Tiivi tiedotti asukkaita projektin etenemisestä ja asennukseen liittyvistä toimenpiteistä, mikä edesauttoi remontin jouhevaa etenemistä.

Talon tummanruskeat ikkunanpuitteet saivat uuden ja päivitetyn olemuksen, jonka myötä koko talon ulkoasu siistiytyi.
- Mielestäni projekti oli erittäin onnistunut kokonaisuus. Kuulemani mukaan myös asukkaat ovat olleet tyytyväisiä lopputulokseen, toteaa Heikkinen.
- Aion ehdottomasti pyytää Tiiviltä tarjoukset myös tulevissa ikkuna- ja oviprojekteissani, Heikkinen vakuuttaa lopuksi.