Ikkuramentti voi olla huoletonta ja helppoa

Ikkunaremontti voi olla huoletonta ja helppoa. Seppo Karjalaisen omakotitaloon vaihdettiin uudet ikkunat keväällä 2011, sillä vanhat ikkunat olivat tulleet elinkaarensa päähän.
- Kimmoke ikkunaremonttiin lähti yksinkertaisesti tarpeesta, vanhojen tilalle oli saatava tiiviimmät ja lämpimämmät ikkunat, Karjalainen kertoo.

Tiivin valinnan taustalla oli tuttavien positiiviset puheet Tiivi-ikkunoista, mutta lopullisesti asian ratkaisi Tiivi-myyjä, joka esitteli eri ikkunavaihtoehtoja asiantuntevasti.
- Tiesimme, minkälaiset ikkunat haluamme, mutta myyjän ikkunaesittely selvensi, mitkä ikkunat todellisuudessa täyttävät kriteerimme. Ikkunoita mitattaessa huomattiin, että yli 40 vuotta vanhaan taloon oli tehtävä ikkunat mittatilaustyönä, sillä talossa oli erikoisempia ikkunarakenteita. Tämä oli Tiiville kuitenkin arkipäivää, sanoo Karjalainen.

Ikkunoihin valittiin lisävarusteiksi irrotettavat hyttyspuitteet ja integroidut sälekaihtimet, minkä lisäksi mukaan liitettiin tuuletusikkunat sekä vesi- ja reunapellit. Ikkunoiden vaikutus talon ulkonäköön on merkittävä, minkä huomasi myös talonsa uudesta ilmeestä positiivisesti yllättynyt Karjalainen.

Koko prosessi eteni Karjalaisen mukaan erittäin kivuttomasti, sillä uudet ikkunat olivat paikoillaan kahden kuukauden päästä Tiivin yhteydenotosta.
- Kaikki tapahtui alusta alkaen juuri niin, miten oli sovittu. Erityisesti asennustyö hoidettiin ensiluokkaisesti, joten saatoin vain todeta, että noin se käy, kun on ammattilaiset asialla, naurahtaa Tiivi-ikkunoihinsa erittäin tyytyväinen Karjalainen.

 

Ikkuna- ja oviremontti samalla kertaa

Joskus ikkunaremontti voi lähteä liikkeelle hyvinkin pienistä asioista. Tuula Romppaisen taloudessa se alkoi ulko-oven rikkinäisestä lukosta.
- Ulko-ovemme sähkölukko ei toiminut kunnolla, joten korjauksen yhteydessä päädyimme vaihtamaan myös osan ikkunoistamme, kertoo Romppainen.

Kaikki alkoi, kun Romppaisen käsiin sattui Tiivin mainos, jonka innoittamana hän lähti Tiivi-ikkunoiden asennusnäytökseen. Tapahtumassa hän jutteli Tiivi-edustajan kanssa ja sopi, että edustaja tulee katsomaan taloa ja tekemään arvion ovi- ja ikkunaremontista. Tiivi-ikkunat ja -ovet valikoituivat taloon hyvän hinta-laatusuhteen takia. 70-luvulla rakennetun talon vanhat ikkunat olivat lisäksi Tiivi-tuotteita.
- Vaihdoimme remontin yhteydessä ulko-ovet sekä varaston, pesuhuoneen, eteisen ja takkahuoneen ikkunat, joten halusimme muiden ikkunoiden kanssa samaan sarjaan sopivat ikkunat. Ikkunat ja ovet valitsimme suoraan mallistosta, mutta ne muokattiin ja lisävarusteltiin taloomme ja käyttöömme sopiviksi, Romppainen sanoo.